keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Methologies kurssi alkoi

Methologies kurssi alkoi tänään. Pirkko piti alustuksen meille Oululaisille ja huomenna on tarkoitus pitää yhteinen connectpro-sessio saksalaisten kanssa.

Pirkon pitämä pohjustus aukaisi muutamia solmuja omalla kohdallani. En siis ollut oikein ymmärtänyt miten kurssilla toimitaan, mutta nyt olen niissä asiossa hieman viisaampi :o)

Uusia työkaluina meille tulee tässä kurssilla Edmodo ja onliner. Vai mikä se oli??

Eilen sain tehtyä yhden osan CSCL kurssin manuskriptiini. Tein tuota aika myöhään, enkä tietenkään meinannut saada unta tulin sitten miettineeksi muutamaa asiaa. Ensinnäkin terminologia on minulle outo jopa suomenkielellä, joten päätin ottaa asiakseni tehdä itselleni jonkulaisen glossaryn hieman aukaistakseni näitä termejä. Se helpottaisi huomattavasti artikkelien lukemista. Toinen mieltäni painava asia on taas kerran aikataulutus. Tästä lähtien laitan kalenteriini valmiiksi tietyt ajat, jolloin opiskelen. Muuten en saa millään aloitettua tuota opiskelua, kuin viimehetkillä kun aikataulut painavat päälle. Stressin alla työskentely ei sovi minulle :o)

Noh näillä mennään taas tänään..

tiistai 14. lokakuuta 2008

Koulutusteknologian kurssit jatkuvat

Voisin sanoa etten ole selvinnyt aloituksesta kunnialla. Opiskelun, työn ja kodin välillä tasapainottelu vaatii näköjään harjoitusta. Kun illalla on opiskelujen aika (lue lapsi nukkuu ja on hiljaista..) ei motivaatio ole korkeimmillaan. Jostakin sitä motivaatiota on nyt löydyttävä, voisikohan sitä ostaa jostakin verkkokaupasta :)

Koulutusteknologian kursseista yksi on jo takanapäin, tosin minulla on siihen vielä yksi tehtävä tekemättä. Harto, tulossa on kyllä, älä huoli!

Huomenna alkaa sitten neljäs kurssi tälle syksylle näissä opinnoissa. On todella haastavaa vaihtaa kieli englantiin, minulla kun on hakusassa termit suomeksikin niin saati sitten kun artikkelit on englanniksi.

Sanna jatkaa tasapainottelua, luulen että tasapaino löytyy pikapuoliin.

Adios!